maanantai 15. helmikuuta 2010

Ystävänpäiväkynnet ♥

Ystävänpäiväksi tein tänävuonna aika yksinkertaisen lakkauksen. Esittelen sen vaiheittain täällä blogissani, joten siis VAIHE 1:
otin vanhat kynsilakat pois, ja viilasin kynnet jonkinlaiseen muotoon. Työnsin kynsinauhoja taaksepäin, ja huomasin kauhukseni että koska en eräässä toisessa punertavassa lakkauksessa ollut käyttänyt aluslakkaa, kynteni olivat nyt värjäytyneet punaisiksi!
Olen aika laiska kynsilakanpoistaja, joten kynsinauhoihin ja reunoille jää aina jotain pientä, kuten kuvasta näkyykin.

VAIHE 2:
Levitin kynnelle 2 kerrosta kirkkaanpunaista lakkaa. Käytin Constance Carroll merkkistä lakkaa, sävy 218 Bloom.



VAIHE 3:
Kirkkaanpunaisen lakkauksen päälle laitoin vaaleaa hieman kimaltelevaa Anytimen lakkaa, sävy 23 Sleeping Beauty/Ruusunen.












Vaaleaa lakkaa saikin levittää monta kerrosta niin että kirkkaanpunainen pohja muuttuisi vaaleanpunaiseksi. Vaaleaa lakkaa levitin kynnelle noin 5 kerrosta. Jäljestä tuli hieman suttuista ;(




LOPPUTULOS:
Lauantaina ostin Seppälästä kynsitarroja. Löysin kauniit kukkaset, ja päätinkin sitten tänään kiinnittää niitä vaaleanpunaiseen lakkaukseeni.




















Aiemmin viikolla tein toiset ystävänpäiväkynnet, mutta koska ne suttaantuivat tein siis uudet. Aiemmat ystävänpäiväkynnet näyttivät tältä. Pohjalla Guerlainin pinkkiä, päällä taas Anytimen vaaleaa ja sydän piirretty Maybellinen Colorama pinkillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti