keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Ice cold

Heräsin tänään aamulla hirveeseen selkä- vatsa- ja niskalihassärkyyn. En melkein edes päässyt ylös sängystä, ja käveleminen sattui todella paljon. Jäin siis kotiin koulusta, ja vaikka aina aamulla ajattelee että olisi niin ihana jäädä kotiin nukkumaan, niin kotiin jääminen ei lopuksi olekkaan niin hauskaa. En saanut enään unta, enkä keksinyt mitään tekemistä ja kaikkialle sattui niin paljon että ei pystynyt muuta kun maata sohvalla mädäntymässä.
Ja nyt siis itse aiheeseen, kynnet.
Lakkasin maanantaina itselleni
tällaisen omituisen lakkauksen, josta tulee jotenkin mieleeni lumi ja jää. Pohjustin 3 kerroksella Maybelline Coloraman helmiäisen violetilla/sinisellä, sävy 2 Sweet Candy. Sen päälle piirsin joitain epämääräisiä töherryksiä
mustalla Wild and Crazy merkkisellä lakalla. Pisteenä i:n päälle sirottelin kynsille hopeaista askarteluglitteriä. Olen huomannut että tavallinen askarteluglitteri toimii aika hyvin myös kynsillä, ja minulla onkin monia erivärisiä glittereitä. Ainoa haittapuoli glittereissä on että pienet hippuset leviävät kaikkialle, ja niitä löytääkin sitten kasvoiltaan, vaatteista, matolta jne..
Kynteni ovat tällä hetkellä hyvin lyhyet ja epämuodostuneet, mutta toivottavasti ne kasvavat pian. Olen ajatellut ostaa joitakin kynsienhoitoaineita, mutta ne ovat vain todella kalliita. Mieluiten haluaisin Trindin tuotteita, sillä eräs ystäväni omistaa niitä ja ne ovat kuulemma todella hyviä.
Tiistaina koulun jälkeen ostin K-Citymarketista ihanan helmiäisenoranssin Maybellinen Colorama kynsilakan, sävyä o4 strong mint. Rakastan Coloraman helmiäisenvärisiä kynsilakkoja.
Ostin Rougesta kirkkaanpunaisen Constance carroll-merkkisen lakan.
Huomasin että mulla olikin punaisen kynsilakan puute, sillä lakkalaatikostani löytyy vain viininpunaista ja vaaleanpunaista.
Innostuin vielä ostamaan keltaisen IsaDora lakan, sävy 93 brisk yellow. Keltainen voisi olla aika kiva vesimarmoroinnissa esim. vaaleanpunaisen lakan kanssa.
Vielä tarttui mukaan kimalteleva Mavalan lakka, sävy 215 pink diamond, sekä meikkisivellin.
Nyt aion mennä lukemaan huomiseen uskonnon kokeeseen, sekä tietysti lakkaamaan kynnet!


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti